selityksen velkaa

Ehkä olen, ehkä en, itse tietänet tuon parhaiten.
Ajanlaskun tässä kohden tuotakin mä tuumailen.
Tekemisen puutteessa uiskentelen mallasuutteessa.
Rakentelen tulevalle perustuksia availlen uksia.
Ilmoja pitelee, sanoja säästelemättä.
Muutama silti aina lipsahtaa, kahtaa mieltä sitten siitä.
Ei vielä riitä, sen tiedän ja siedän tietämättömyyden.
Myytäväksi asti ei omaisuutta ole, länsirintamallakaan.
Olisiko sinusta ostajaksi, rivistö jos kasvaa mittavaksi?
Kyllä tässä saa tarkkana olla, kuormasta ei saa syödä.
Hakkaan vatupassilla nauloja ranteisiin, vielä rukiisiin.
Tarkoitus vesittää keinot, olen vain silmäillyt haavikot.
En kaipaa lainkaan riitaa, vielä riittää puskaa, viitaa.
Salon huokausta huomista, riistaa, kotiin tuomista.
Sitä mietin, sitä mielin, minkä liene itse ansaitsen.
Toisaalla huoli toisenlainen, kuuluuko oikein ääni?
Täytyy osallistua kun päätetään kenet häädetään.
Varmuuden vuoksi kupletin juonta ei paljasteta.
Sokkelinteossa lätkitään ahkerasti pitkiä päätyyn.
Ilmat lämpenee ja ratsupaikkoja ommellaan.
Humina leivinuunissa hiljenee, tarkkailen tilannetta.
Kenties lisään pökköä pesään, kenties sittenkään taas en.