Joskus maanantai tulee

Runoilija runoretku

mies
Julkaistu:
1495
Liittynyt: 1.9.2011
Viimeksi paikalla: 15.6.2025 23:11

Asuinpaikka: -
Syntymäpäivä:
10.5.1975
Facebook:

Olen seitsemän runokirjaa tehnyt runouden harrastaja. Tällä hetkellä toivoisin ainakin, että tämä harrastus saisi kestää läpi elämäni, se alkoi kahdeksantoistavuotiaana vuonna 1994. Kirjoista uusin ilmestyi marraskuussa 2017.

Harrastan runoutta muutenkin monin eri tavoin. Esiinnyn, keräilen runokirjoja ja kommentoin toisinaan runotta täällä internetin uumenissa. Minulla ei ole määritelmää siihen, millainen runo voi olla.

Mutta hyvät ihmiset, jos pidätte runoistani, vanhojakin runojani saa täällä kommentoida eikä pelkästään uusinta uutta. Tiet, joita kuljen nykyisin, ovat etupäässä Pohjois-Pohjanmaalla, sillä siellä nykyisin asun.

Runo ei koskaan katoa, se löytää yhä enemmän, se näkee, mitä elämää voi olla, mistä tahansa suunnasta sivuilleen katsoen.

Uusin kirjani on nimeltään Ihmisyyksiä. Facebookissa siitä voi tykätä täällä.
Esittelyä kirjoistani täällä.

 

Joskus maanantai tulee,
minkä tahansa päivän tilalle.
Vaikuttamaan hämärtyvänä valona
ilman kilpeä suojaavan
ihmisen eteen.

Siinä taistelun lomassa,
huomaan olevani hiljaisista hiljaisin.
Vastaukset katoavat jonnekin
kokonaan osaksi avaruutta,
tähtien taakse.

Siinä pimeän hetkessä,
siinä verhojen sulkeutuessa.
Idän ja lännen rajalla
täällä joen varrella,
istun kivieni kanssa.

Olemme elämän,
elämän tietämyksen mukaan.
Hyvän ja pahan ajassa,
täällä tien poskessa
toista vastaan tulemassa.

Selite: 
Aleksis Kiven päivänä runo, jossa esiintyy kivi -jossain muodossa.
Kategoria: 
 

Kommentit

Ihana taidokas runo

Etenkin viimeisimmät rivit kruunaavat.

Kivivoimaa.

Pidin.

Jätit jälkes kiveen, eli syntyi fos-siili ;D
Nyt istuu kuin nappi silmään myös kirjasi kannen kuvaan =))

Paranee vain loppuaan kohden
alun arvoituksellisuuden jälkeen.

Aivan mahtava runo !!!

Koskettava! Pidin erityisesti viimeisestä lauseesta...

Monitasoinen koskettava runo, mistä löytyy uusia ulottuvuuksia joka lukukerta.

Vahvaa pohdintaa. Runosi on mielenkiintoinen ja monitahoinen, saa ajatukset liikkeelle. Maanantai on uuden alku mutta aina yllätys viikonlopun jälkeen. Monet se vetää hiljaisiksi yhä uudelleen. Runossasi kivet lienevät olevan kuin lohtu. Osa luontoa voi tuoda lohtua pimeäänkin päivään, verhojen takana.

Rauhallinen, hyvä runo

runosi pakottavat ajattelemaan siinä syvällisyydessään ja kun olet herättänyt lukijan mukavuuden unesta, jää lukijalle valtava elämys sekä kielen kauneudesta että siihen kätketystä viisaudesta. Kiitos !

Koska täällä ei ole Tykkää-nappia, tykkään tästä sitten kommentilla. Tämä runo kasvaa loppuaan kohden, ainakin mun silmissäni. Eikä vähiten noiden kivien ansiosta. Ne onnistuvat aina puhuttelemaan kovuudellaan.

Todella upea Aleksis Kiven päivään liittyvä runosi. Tuli mieleeni Eino Leinon kirjoittama runo "Syntyi lapsi syksyllä."

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
runoretku Kuinka kuulisin jos en ymmärtäisi 23.4.2018 4 Runo
runoretku Muistikuvia III 22.4.2018 4 Runo
runoretku Yö pimeä aattona ennen valoa 21.4.2018 3 Runo
runoretku Sinusta on välillä sanottu kauniisti 20.4.2018 4 Runo
runoretku Sinä kuljet ajatuksissani 20.4.2018 2 Runo
runoretku Sydänlauluja 20.4.2018 3 Runo
runoretku Elämään niistä hetkistä 19.4.2018 4 Runo
runoretku Este 18.4.2018 4 Runo
runoretku Yhden juhlapäivän aattona 18.4.2018 2 Runo
runoretku Unimaahan 16.4.2018 5 Runo
runoretku Sunnuntain maakuntalehdessä 16.4.2018 5 Runo
runoretku Viiden tähden aterialla 16.4.2018 3 Runo
runoretku En jättäisi sanoja 16.4.2018 4 Runo
runoretku Rajaviiva 15.4.2018 4 Runo
runoretku Mieleni hiljaisuus 14.4.2018 2 Runo
runoretku Tatuoitu 12.4.2018 3 Runo
runoretku Älä satuta minua 11.4.2018 8 Runo
runoretku Tässä vaiheessa II 11.4.2018 3 Runo
runoretku Tässä vaiheessa 11.4.2018 3 Runo
runoretku Tämänlaisina öinä 10.4.2018 3 Runo
runoretku Sinulle on ovet auki 10.4.2018 3 Runo
runoretku Pintaviilatut 10.4.2018 2 Runo
runoretku Ei puhuttu silloin koskaan huomisesta 9.4.2018 2 Runo
runoretku Ei puhuttu silloin koskaan huomisesta 9.4.2018 2 Runo
runoretku Muistikuvia II 9.4.2018 3 Runo
runoretku Muistikuvia 9.4.2018 3 Runo
runoretku Surusilmien takaa 8.4.2018 2 Runo
runoretku Lemmenrituaaleja 8.4.2018 3 Runo
runoretku Muodista jäljessä 7.4.2018 3 Runo
runoretku Ehtoni 7.4.2018 2 Runo
runoretku Kaipaus on polttomerkki sisälläni 6.4.2018 5 Runo
runoretku Sanovat kevään tulleen 6.4.2018 5 Runo
runoretku Kun tämän elämän saisi käyttöohjeineen 5.4.2018 4 Runo
runoretku Minulla on ihmistä ikävä 5.4.2018 5 Runo
runoretku Elämäinen II 4.4.2018 3 Runo
runoretku Tilipäivä 4.4.2018 2 Runo
runoretku Elämäinen 2.4.2018 4 Runo
runoretku Näen sinut kaukaa 2.4.2018 3 Runo
runoretku Elämän viivaa 2.4.2018 1 Runo
runoretku Kaikki mikä on ollut totta on elämää ja hyvää 2.4.2018 2 Runo
runoretku Tärkeä 1.4.2018 2 Runo
runoretku Nautinto elämästä 1.4.2018 3 Runo
runoretku Älä sano mitään 31.3.2018 6 Runo
runoretku Hyvä ihminen 29.3.2018 4 Runo
runoretku Hyviä muistoja 29.3.2018 5 Runo
runoretku Älä enää juokse 28.3.2018 2 Runo
runoretku Ystävieni kautta 28.3.2018 2 Runo
runoretku Silta 27.3.2018 1 Runo
runoretku Toivona anottava 26.3.2018 2 Runo
runoretku Maaliskuun haiku II 25.3.2018 2 Runo

Sivut