LUODON ILTAPÄIVÄ

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
957
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 28.9.2025 15:03

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

Vanhan nuotion pohjalla
kivien piirissä ristissä
tuulenkuivia linnunluita.
Onneton onnen onkija maihin nousi.
Aamusta iltapäivään istui kivellä 
onki kourassaan.
Säilykepurkissa madot, syötit;
purtelo puhki ruostunut jo.
Onkimiehellä enemmän uskoa
kuin onnea.
Jääkamman viirut kallion kaljussa,
otsalla syvät uurteet.
Vain rupijäkälä vaivoin
kallioon tarrautuu!
Tuossa, vanhan ukon takaraivossa,
kallion varjoisassa halkeamassa
ruohomätäs, jonka alla,
onkalossa vesi liplattaa.
Ja mättäällä linnunpesä:
kolme kivettynyttä munaa
ja munankuoria ympärillä.
Poukamassa, rantamudassa,
kaislojen keskellä
onnenonkijan veneenhylky,
jonka epäily upotti.
Hukkuneen pöhöttynyt ruumis
vasta elokuulla tarttui naaraan.
Niin tässä aivan lähivesillä
se löytyi.
Sen jälkeen
ei kala enää syönyt!
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Ei varmasti kala syö tuollaisen tapahtuman jälkeen, kyseisestä kohdasta ainakaan.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot