TOISEN OSAN ODOTTAMATTOMAT ENSITAHDIT

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
826
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 28.3.2024 8:31

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 

                                          ensiosan majesteetillisen koodan jälkeen
                                                                      odotan toisen osan alkua:
                                                                                              Lento dolcissimo;
                                        lämmintä tuulenvirettä jousien hiljaista tremoloa
                                                           hyönteisten unettavaa surinaa
                                                                                 siihen yhtyvää huiluparia
                                                           lentoon nousevaa, livertäjät...
                                          vaan helvetin kolussa rämähtää
                                          ensin piccolo,
                                                                 sitten trumpetit ja pasuunat
                                                                                                   siirtolohkare vierii
                                                       äänten metallit raivoavat kuilussa
                                         hurjistuneet kallioon kahlehditut
                                                              riuhtovat itseään irti
                              ja hetki sitten niin tyynen järven pintaa
                                                                   juoksuttavat vaahtopäinä
                                                                                          nyt vihurin puuskat
                        aavan selän keskellä
                                                          pienellä kallioluodolla
                                                  myrskyjen riepottelema vaivaismänty yksin
                                                                                                   pelotta odottaa
                                                            milloin patarummun jyminä halkaisee
                                                            sen vahvan sydämen...

oletus

Kommentit

Hienoa rytmitystä. Tuosta voi aistia myrskyn että tekstistä, mutta myös kirjoittajasta.
Musiikkki on voimaannuttavaa, myöskin puille ja kasveille.
Tämän luettuani pohdin, mikä teos on runosi innoittajana ollutkaan..... ?

Sivut