MARJA, VEERA JA ELINA

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
954
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 31.8.2025 10:33

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 
Kävin katsomassa heitä arkuissaan. Suutelin kylmien ruumiitten poskia. He eivät liikahtaneetkaan. Silitin heidän hiuksiaan. Auliisti he antoivat tehdä sen. Pyysin heitä odottamaan minua. Ei vastausta. Rukoilin, mutta en muista, mitä pyysin. Marja oli säikähtäneen näköinen, Veera kuin unessa ja Elina hervahtanut, alistunut kuolemalle. Miten voin surra heitä kaikkia erikseen, kun he kuolivat yhdessä? Miten voin vielä rakastaa kaikkia noita kolmea ihmistä jokaista erikseen, kun he ovat tuhkana uurnissaan? Minä rakastan, rakastan ja rakastan. En voi muuta tässä tyhjyydessä. Istun tuolilla kirjoittamassa, ja tyhjyys on ympärilläni. Näissä huoneissa ei ole seiniä, ei kattoa, ei lattiaa. Ovi on vain sitä varten, että voin lähteä. Kukaan ei tule siitä sisään. Koko talo kietoutuu sumuun. En näe katuja, en metsää, en pihaa. Taivas ja maa katoavat. Kaikki äänet kuolevat. Sormeni käyvät yhä kylmemmiksi, kirjoitus hidastuu.

perjantai, 13. joulukuuta 2002"
Selite: 
Siitä on nyt kulunut huomenna, YK:n Lapsen oikeuksien päivänä 17 vuotta, kun he kuolivat, vaimoni, tyttäreni ja tyttärentyttäreni, auto-onnettomuudessa Juvalla 20.11.2002. Sytytän kynttilät heidän muistokseen onnettomuuden vuosipäivänä yhä uudelleen ja uudelleen.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Otan syvästi osaa suruusi, 17 vuoden takaisen tragedian jälkeen <3 
tavattoman epäinhimillinen tragedia
hieno runosi saa lähteneet piirtymään tajuntaan 
ja uskon, he elävät kanssasi, edelleen
Kiitos lohduttavasta palautteestasi!
Niin pysäyttävää!

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot