Olen matkalla.
On talvi, mutta lumipeitettä vähän.
Edessä pelto, metsäsaareke,
pari kuusta, yksi mänty
ja paljaita lehtipuita,
ehkä koivuja
ja pellon takana
matala, loivakattoinen talo.
Kaikki juuri sen verran
usvan peittämää,
kuin katsoisi tulevaisuuteen:
vielä tuon verran matkaa,
tuon pellon yli,
joka ei näytä vaikeakulkuiselta,
mutta ei tietä, eikä polkua.

Talon takana mäntymetsää.
Puiden latvat tunkeutuvat
sumupilven läpi,
kuin koko metsä olisi leijunut ilmassa,
mutta sumu nousee
ja upottaa myös latvat
läpitunkemattomaan utuun.
Vilkaisen sinne, mistä olen tullut.
Menneisyys myös
on usvaan kietoutunut.
 
Enää en voi kääntyä
ja eksymättä palata sinne
mistä kauan,
kauan sitten
tälle matkalleni
olen lähtenyt.