![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva](https://www.rakkausrunot.fi/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-942-1500743788.jpg?itok=JCB_vCAB "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva")
Meidän suuresti kunnioittamamme isoisä, joka on yli sata vuotta nähnyt kuinka puu lahoaa kaukaiseksi muistoksi, nousi tänään meidän kaikkien hämmästykseksi auringon ja sateitten harmaannuttamasta puutarhakeinusta, otti käteensä ruostuneen lapion mökin nurkalta ja alkoi kaivaa istutuskuoppaa hedelmäpuun taimelle.
"Aikooko kunnioitettu isoisämme vielä joskus istuttamansa puun hedelmiäkin poimia?", me ihmettelimme yhdessä.
"En aio! En usko, että elän enää niin kauan", vastasi meille viisas vanhus.
Työnsä tehtyään isoisä oikaisi selkänsä, asetti lapion nojalleen samaan paikkaan mistä oli sen ottanutkin. Sitten hän seisoi hetken kasvot kohti laskevaa aurinkoa. Me seisoimme hänen takanaan, katselimme kuinka iltarusko punasi hänen harmaat, harvat hiuksensa kuin ne olisivat olleet ilmiliekeissä. Sitten hän kääntyi katsomaan uudelleen hentoa puuntainta, polki vielä vähän maata sen ympäriltä ja asettui takaisin puutarhakeinuun.
Me menimme hänen luokseen ja asetuimme hänen ympärilleen kuuntelemaan. Näin puhui isoisämme:
"Kun tämä puu antaa ensimmäiset hedelmänsä, ottakaa itsellenne siitä mitä tarvitsette. Mutta mikä jää yli, viekää se haudalleni, että näkisin millaisia hedelmiä siitä on kasvanut. Kun vain hetkeksi suljen silmäni, näen sen jo kukkivan.
Mutta minä en enää talven mentyä kevättä näe!"
"Aikooko kunnioitettu isoisämme vielä joskus istuttamansa puun hedelmiäkin poimia?", me ihmettelimme yhdessä.
"En aio! En usko, että elän enää niin kauan", vastasi meille viisas vanhus.
Työnsä tehtyään isoisä oikaisi selkänsä, asetti lapion nojalleen samaan paikkaan mistä oli sen ottanutkin. Sitten hän seisoi hetken kasvot kohti laskevaa aurinkoa. Me seisoimme hänen takanaan, katselimme kuinka iltarusko punasi hänen harmaat, harvat hiuksensa kuin ne olisivat olleet ilmiliekeissä. Sitten hän kääntyi katsomaan uudelleen hentoa puuntainta, polki vielä vähän maata sen ympäriltä ja asettui takaisin puutarhakeinuun.
Me menimme hänen luokseen ja asetuimme hänen ympärilleen kuuntelemaan. Näin puhui isoisämme:
"Kun tämä puu antaa ensimmäiset hedelmänsä, ottakaa itsellenne siitä mitä tarvitsette. Mutta mikä jää yli, viekää se haudalleni, että näkisin millaisia hedelmiä siitä on kasvanut. Kun vain hetkeksi suljen silmäni, näen sen jo kukkivan.
Mutta minä en enää talven mentyä kevättä näe!"
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut