Joskus herään ajattelemaan, kuinka pieni ja vaatimaton olen omien suunnitelmieni kanssa. Elämäni luonnokset on piirretty tylsällä terällä. Sitä vain aikoo mennä lastentarhaan töihin, avioitua, saada lapsia ja elää loppuelämänsä näin. Vaikka oikeasti haluaisin olla jotain suurta. Voisin olla johtaja, sellainen hieno. Aina tyylikäs, kiireinen ja ajan tasalla. Silti minulla olisi kaikki: perhe, rakkaus, työ, rahaa ja kaunis asunto. Kulkisin kotelomekossa. Hiukseni olisivat kiiltävät ja pitkät.
Tai ehkä sittenkin haluaisin vain seikkailla. Kiertää maailmoja vaaleanruskeat shortsit jalassa ja savannihattu päässä. Lentää kuumailmapallolla, valokuvata haikarat, kirahvit ja mustekalat. Dokumentoida, juontaa ja ihmetellä, kuinka mahtava paikka maapallo on. Saada mutaa polviin sekä naamaan, nukkua teltassa ja laulaa matkalla.
On häpeällistä haaveilla vain pieniä, kun mahdollisuudet voisivat olla niin suuria. Kuka on sanonut, etten minä voisi olla jotain erilaista. Miksen tekisi sitä, mistä haaveilen villeimmissä unissani? Kuka keksi, että asuisin loppuelämäni Helsingin lähiössä? Haluan nauraa, syödä, leikkiä, seikkailla, kiljua, pidättää hengitystä ja tutustua uusiin ihmisiin.
En haluaisi olla johtaja. Seikkailla voisinkin. Mutta kaikkein eniten – ainakin tänään – haluaisin olla kirjailija, kuvittaja, kolumnisti, runoilija.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Toivottavasti villeimmät haavesi toteutuu.