Pimeytynyt

Silmäni avautuvat euforisesta ummesta

Minä elän, hengitän

Kivuten ulos kolostani vain musta toivo ylläni

Kuun vajavaisuus kolottaa luitani sen ollessa

puolinainen

Hento, mustanpuhuva harso peittää jälleen minun

pienoisen, sydämen tuikkivan ystävän

En muista tarkoin milloin, mutta silloin vielä hymyilin

alla sen tähtitaivaan kirkkauden

Sammuivat tähdet elämästäni yksitellen, yht'äkkiä

himmeten

Yhden otin talteen, nyt sitä pimeydessäni varjelen