katseessa

Hyvin karusti ja asiaan syvästi pureutuen runosi kulkee eteenpäin, tullen kysymykseen *onko jo nyt tullut aika tehdä jotakin, koska kaikki kaunis on enää vain muistoissa?*

Hyvin usein elämässä eteen tuleva kysymys.
Tulehtuneen tilan analysointia kuvaa runosi erittäin selkein sanoin.
Joskus saattaa olla mahdotonta saada tilannetta entiselleen, mutta monet jatkavat tästä yhdessä eteenpäin tyytyväisinä tyytymättöminä. Hmmm....

Kiitos sinulle arvosteluistasi, ne ovat tärkeitä aikaansaamiselleni.

Tuttuakin tutumpaa,, meillä on vielä kaiken lisäksi 'kissa vienyt kielen'--kielettömän kanssa ei voi kommunikoida kun viitomakeli ei näy kun toinen ei katso:) :(

Itsestäänselvyyden erottaa vasta kun se ei enään ole itsestäänselvää... hyvin kuvattu arkipäiväistä parisuhdetta.

Äärettömän todentuntuinen, tai oikeastaan on tietysti kun on niin tuttua. Kolahti erityisesti tuo "kun en vielä ollut itsestään selvyys" Loppujen lopuksi ehkä tuo itsestään selvyys on juuri se ihmissuhteen vihollinen nro 1!
Perskeles, tämä on hyvä!

niin ihmissuhteet vaativat joskus niin paljon

niin paljon kertova ja ajatuksia herättävä...

Osuvasti kerrot runossasi parisuhteen valitettavasti niin tyypillisestä liikkestä.

Äärimmäisen riipaisevaa tekstiä, mutta usein niin valitettavan totta.
Kolahti minuun.

Hieno muistutus suhteen ja ihmistenkin arkipäiväistymisestä. Tarvitaan kunnon tönimistä ja muistuttamista, ettei tässä pitämättä pysytä.
Valitettavasti meistä kaiketi jokainen syyllistyy tuohon toisen itsestäänselvyytenä pitämiseen ja sitä vastaan kannattaa kyllä todenteolla taistella. Ei saa antaa periksi!
Tarvitaan paljon hellyyttä, suukkoja ja haleja. Toisen huomioon ottamista arkipäivän askareissa, elämässä.

Realistinen runo
parisuhteen arkipäivästä.

Niinpä, aina pitäisi muistaa pysähtyä. Oikeasti ajatella elämää ilman toista. Arki usein tallaa alleen, ikävä kyllä, kaikki muistot siitä mihin toisessa rakastui. Ne pitää osata aika ajoin kaivaa sieltä jostain muistojen kätköistä! Todella koskettavasti kirjoitit niin kovin tärkeästä asiasta!

Kaunista.

Hieno runo ihmissuhteen arkeistumissta. HYvä!

Todellisuus iskee tästä runosta lujaa. Missä vaiheessa toinen muuttuu itsestäänselvyydeksi? Sitä ei pitäisi päästää tapahtumaan, jokainen ihminen ja elämä on ainutkertainen ja ihmeellinen, ei itsestäänselvyys. Ikinä.

Itsekin olen syyllistynyt moiseen, mutta onneksi pääsin siitä ylitse ja nykyisin olen kiitollinen jokaisesta uudesta päivästä :)