Kuinka mieleni
tekisikään
raivota
huutaa
kirota
uhatun tiikerin
lailla
puolustaa
sydäntään.
Mutta vain
tyydyn
hiljaa
huokaamaan
tunteeni sieluuni
takaisin sullomaan.
Tämä tyhjyys
täyttää minut.
Tappaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ahdistava ja nurkkaan ajava runo. tämä todella toimii tunteiden tulkkina.
Todella syvä ja väkisin pidätelty tuskainen huokaus nousee runostasi, pysyen näin hyvin nimensä osoittamalla polulla.
Tuon tyyppinen mielentila on hirmuisen masentava tarpeettomuuden ja riittämättömyyden tunnetta lisäävä olotila, johon ei suin surminkaan toivoisi kenenkään päätyvän.
Toivottavasti se onkin vain runon minän olotila, jota osuvasti kuvaat hyvin toimivin kielikuvin.
Tyhjyytesi pursuaa tästä runosta. Tunnetta täynnä oleva runo. Koskettaa ja osuu niin minuun.
Uih! väsynyt on runon henkilö, luovuttanut!
Kuinka kauniisti kirjoitit jälleen!
Paljon asiaa ja tunteita. Jospa osaisikin raivota ja huutaa, joskus tarttis kait opetella. Kansalaisopiston raivoamiskurssi ainakin minulle....tunteita jos sulloo niin lopulta ei mahdu enempää ja sitten ne tulevat ulos.
Tukahdetut tunteet hän kätkee sisälleen. Elämän palo kuolee hijalleen. Todella hieno runo tämä, joka sai hiljaiseksi vähäksi aikaa. Runosta uhkuu sitä, että halusisi purkaa kaiken, puhaltaa kaikki pihalle kerralla, mutta kun ei vaan pysty. :/
Upea kuvaus ahdistuksesta, pettymyksestä, vihasta, surusta....Jossain vaiheessa tuollaisen olon täytyy kyllä antaa tulla ulos - muuten poksahtaa!!
Mä huudan vaieten samaa tunnetta.
Sivut