Tuulen tuivertama
yksinäinen koivu
tähyää vaaraltaan
aikoja avaria.
Hiljaa taipuu
kesätuulen armoilla
lehdin vehrein
aamulle kumartaa.
Yksinäisenä,
muttei rauhattomana
tutkailee
maailmansa ääriä.
Hiljaisena,
muttei tarinattomana
tyynesti lehtiään
havisuttaa.
Sinne korkeimmalle
vaaralle,
kauimmaiselle kukkulalle
minä vielä joskus
yksin kiipeän.
Viimeisen sijani
koivun rungon varjoon
asettelen.
Levottomana,
mutta vapaana.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Lohdullista , katsomuksellista , elämänmakuista lyriikkaa!
Upeaa kerrontaa! Runo pysyy todella hyvin koossa. Erittäin mainio runo
Puhuttelevan kaunista,pidän.
Aivan ihana :)
Hienosti otettu luonto mukaan kuvaamaan tunteita, yksinäisyyskin saa selityksen.
Sanataidetta parhaimmillaan.
Tämä on kaunis.
Kouraiseva henkevyydessään. Kaunein hautakummun kuvaus miesmuistiin. :) Todellista runoutta!
Tämä runo henkii tyyntä ja vakaata mielentilaa, tarkkailevaa asennetta ja päättäväistä uskoa.
Sivut