Kuinka helppoa on kaataa kahdeksikko kyljelleen
ja mennä sen viereen lepäämään ja todeta,
että on itse selvästi pidempi kuin ikuisuus.
Voin noudattaa menetelmää kierähtämällä sohvalta
enkä silti erotu itsestäni, ihoni ja jokin muu selittämätön
aladobi pitää minut kursittuna, vaikka olen velkaa itselleni olla läpinäkyvä ja täysin yliluonnollinen.
Heitän ilmoille ajatuksen, että olen osa tätä kaikkea pirteämmin kuin moni muu ja sylkäisen ajatuksen
lampunvarjostimen alapinnan tasolle ja haukkaan sen
parempilimaisena takaisin suuontelooni.
Tajuntani ei suostu laajenemaan sirkustempustani huolimatta.
Ikuisuus on edelleen vierelläni,
kyljellään ja kohta päistikkaa kaatumassa naamalleen rupinen perse pystyssä.
Se luulee olevansa alakoululainen,
pelkkä kahdeksikko ja könyää ylös hämillään ja ehdottaa minulle treffejä.
Se esittelee itsensä Piut-Paut-viivana
ja on varma, että uskon jatkossa pelkästään häneen
ja noudatan kaikkia olevia ja tulevia yhteiskuntanormeja.
Päätän, ettemme sovi yhteen, sillä minä olen verta ja se vain musta viiva,
joka on syntynyt tyhjästä ja haihtuu sinne takaisin.
Hyvillä mielin alan suunnitella kutsulistaa hautajaisiini.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit
Sivut