Kerroin sinulle kaikki salaisuuteni.
Annoin sinun luottaa minun harkintakykyyni.
En koskaan ajatellut sinun lähtevän.
Mutta 30.01. oli se päivä.
Sairaalassa sä ensin makasit, en koskaan enää nähnyt sinua.
Tammikuun alkupuolella siirryit sairaalaan syöpäsi takia, en nähnyt sinua sen jälkeen todella huonon tilasi takia.
Et kuitenkaan koskaan kertonut, miltä sinusta tuntui.
Olit jo vanha, melkein kahdeksankymmentä, ellet yli.
Olit hyvä vointinen ennen sairaalaan menoa.
Mutta kun olin tulossa viimein tapaamaan sinua, oli jo liian myöhäistä. En voisi nähdä sinua enää ikinä. Se särki sydämeni enkä enää voinut hengittää. Puu, minkä sisällä olin, oli ontto. Ympärilläni ei ollut mitään. Kaikki luulivat minun olevan okei. Mutta se todella, viilsi haavan sydämeeni...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
