Voi sinua hölmöläinen

Hölmöläinen ajatteli 

kaiken saamansa hyvän 
takaisin antavansa.

Keräsi kaiken auringonvalon,
mitä sai vain pyydystettyä,

aukaisi säkkinsä 
ja vapauteen toivotti.

Toivoa keräsi kourallisia,
vastaantulijoille lahjoitti.

Hyvän tahdon, avun ja tuen
vaimolle valoi.
 
Hyvän tahdon kasaan kantoi,
naapureille antoi.

Mutta miten hyvän onnen voisi
takaisin antaa,

onhan se jo käytetty.

Siinä piru näki mahdollisuutensa,
ja korvaan kuiskutteli:

"Hyvä onni on omaa ansiota,
ei se sinusta irti lähde,
kuin itsekkyydellä."

Hölmöläinen sitä lähti kokeilemaan,
ja potkaisi jokaista vastaantulijaa.

Peitti auringonvalon
nuotion savuun mustaan.

Vaimon kanssa mykkäkoulua piti,
pankolla vain kylkeä käänsi.

Naapureiden kanssa riiteli,
turhanpäivisistä asioista kiisteli.

Tunsi viimein hyvän onnen poisannetuksi,

tosin kaikki muukin hyvä
katosi siinä sivussa,

voi sinua hölmöläinen.