rakkauden aitiopaikalla

Siinä marketin yhtäkkiä virahtaneessa kassajonossa
– niin, vaikka myymälään tullessa kassaneitejä
on kuin mansikoita juhannuksena
odottamassa poimijaansa
ja missään ei näy toisia ”poimijoita”,
niin tarpeesi ja tarpeettomuudetkin
keräiltyäsi ja suorittaessasi
lähestymisliukua poiminta-alueelle
huomaat tulleesi yllätetyksi ”puskista”
ja joudut arpomaan itsellesi sen
jonon joka takuulla takkuaa ja hitaitten vetää..–
taas kerran luottamuksesta omiin suuriin kouriin
ja ehkäpä myös voimiin sekä
varmasti ainakin tunnollisuudesta,
joka huutaa sisälläni palauttamaan
korin tai kärryn oikealle paikalleen
sekä vastenmielisyydestä
– kuulostaa paremmalta kuin laiskuus–
niitä pakollisia ylimääräisiä
askeleita kohtaan joita
tämä määräilevä tunnollisuus
vaatisi vaihtoehdossa jossa tukeutuisi
näihin edellä mainittuihin apuvälineisiin,
niin siinä tasapainoilin ja roikotin
maitopurkkeja, tomaatti pussia,
banaaneja tietysti ilman pussia
ja niitä muovirasioita joissa
tarjous jauheliha aina myydään
– niin se jota kissat ei syö suurin surminkaan–
silmäillen puolihuolimattomasti ympärilleni.

Kai se oli vain vaisto tuntea väreilyä,
joka osoitti miulle aitiopaikkaa
– aika mahtavasti sanottu
marketin kassajonossa seisomisesta–
rakkausnäytelmään, josta elokuvamogulit
näkee märkiä unia päivät pitkät puhumattakaan öistä.
Siitä aitiopaikalta näin nuoren naisen,
–josta en voisi sanoa,
jos nyt arvostelemaan toisia olisin kelpuutettu,
tyttö sinä olet tähti
taikka
tyttö sinä olet tähde–
pitkine tummine hiuksineen.
Hänen tavallisuuttaan kuvannee parhaiten se,
että en osaa kuvailla hänen rintojen muotoa saatikka kokoa
eikä miulla ole mitään käsitystä uuman
kapeudesta, leveydestä taikka kaaresta
sama kovan kohtalon kokee myös
yritys valaista pepun ulottuvuuksia
tai maistuvuuksia..

Siirrytäänpä siis asiaan..
eli nuoren naisen KATSEESEEN
– Niin sellaisella katseella
saadaan Sahara viljavaksi ja meret kuiviksi,
rakennetaan ja tuhotaan kaupunkeja,
sytytetään sotia ja solmitaan rauhoja,
tehdään narreja ja kuninkaita,
kunnioitetaan suuria tekoja
ja katsotaan jumalia–
sekä sitä koristavaan hymyyn
– niin olen nähnyt Mona Lisan hymyn
ja siitä asti aina välillä lukuisten
muiden joukossa pohtinut sen syytä
ja nyt luulen päässeeni ainakin
askelen lähemmäksi totuutta–
joiden kohteena oleva nuori mies
vinkutteli ”kultapossukerhon jäsenkorttia”
ja tunki mikä lie hörökorvapankin myöntämää
muovista maksuvälinettä reikään ja hiveli näppäimiä,
joiden soitto ei avannut ”taivaan portteja”
näkemättä, tuntematta ja tajuamatta
sitä katsetta ja hymyä joiden luoja
olisi valmis ne portit aukaisemaan.

Minä siinä aitiopaikalla
todistamassa tätä
rakkauden suurta näytelmää
tarpeeni muka tyydyttäneenä,
kateellisena
ja ehkä jopa vähän
vahingoniloisena
toisen umpiossa elämiselle
pääsin vihdoin laskemaan
taakan kassahihnalle
ja tekemään suurta valintaa
– juu siis ei missään nimessä
ole kyse siitä pohdinko
kyseisen nuoren miehen opastamista
oikeille ”näppäimille” vai en–
muovi- ja paperipussin välillä.