tammenterhosta asiaan...

Rasahdus jaloissa.
Katse todistaa
ajatuksen luoman kuvan
kypsän tammenterhon
särkyneistä kuorista.

Nostan katseen
ja siinä silmissäni
kypsien tammenterhojen väristen
– käännän katseen alas ja tarkistan
vielä värin, kyllä juuri sama –
suortuvien hipan lyönti
ruosteen ruskeilla
kainalooni istuvilla
– silmämääräisesti mitattuna –
olkapäillä.

Värien lämpöä ja yltäkylläisyyttä korostaa
valkoinen kaiketi toppi
– niin vähäistä kangasmäärää
ei paidaksi voine tituuleerata –
tyköistuvana kuin
kutistesukka lämmityksen jälkeen.
Tuo vaatekappale
ei jätä mielikuville
kuin yhden polun kulkea.

Katseeni sille polulle
jo eksyikin..
Tavoittaen
mustan lanteenlämmittäjän..
Hmm.. Tai siis.. joo kai
eräänlaisen kankaanpalan,
– johon verrattuna minihame
näyttää puolijoukkuteltalta –
hametta mallaamassa
paljastaen muun muuassa
– niin olisi helpompi kertoa
mitä ei paljastunut sillä nyt
ei enää ollut mielikuvalle polkua
vaan katseelle moottoritie,
johon Pellen lanseerasi
laatusanan poikuudessani –
kaksi ruosteen ruskeaa
juhlasalkoa piikkien nokassa.

Hetki synnytti sisälläni
patarummun vyöryvän jylinän,
– pumppuosaston paiskiessa
urakalla hommia –
joka peitti alleen
tihentyneen hengityksen
aiheuttaneen vonkunan
tai siksi luulemani äänen.

Kunnes lääkärisarjoistakin
tuttu yhtenäinen ääni
tavoittaa tajuntani rajamaat
ja ymmärrän tämän äänen tulevan
tuon punanaamaisen miehen
– eikä todellakaan morjestavan,
vaikka käsi pystyssä heiluukin –
toisen käden synnyttämänä.
Siis sen,
mikä näyttää uppoavan ratin sisään
ja sen vonkunan
hänen ohjastamasta rekasta ja
tarkemmin sen jarruista.

Sillä hetkellä mieleni ei luo kuvaa,
vaan äänen…
Sen rasahduksen jaloistani,
joka syntyi
kypsän tammenterhonkuoren
antaessa periksi painoni alla….