perunan muodonmuutos (osa 2)

Nyt vihdoin ja viimein näen sen vaivan,
et baden-badenin rungon ja pehmusteen esiin kaivan.
Mahdolliset öttiäiset siitä liiskaan
ja vuosipölyrenkaat irti piiskaan.
Sitten sen pihalle aitiopaikalle siirrän
ja uuden luvunnumeron elämän kirjaani piirrän!

Paikan hiljaisen
jo valmiiksi katsoin
ja sellaisen
josta näin höllyvinkin vatsoin
välttäen ”vatsatreenin”
—tosin jouduin kaatamaan syreenin—
näkee helposti meidän rikkaimpaan naapuriin
ja pääsee salaa kellariin siihen jääkaapin ekoapuriin.

Muuten.. sen naapurin uusi mimmi
on jukupliuta timmi…
ja toi jostain syystä miulle mieleen:
mummon nojaamassa pyykkilautoineen ovenpieleen
ja ne kaksi ketunpoikaa tirkistelivine kuonoineen
sekä sen Norjan kalastusreissun pitkine vuonoineen.
Joo ja ne K-kaupan sileät ja kiiltävät tarjous nektariinit
—ei rinnalla näyttänyt miltään ryppyset mandariinit—.

Niin.. siihen hienoon paikkaan lykkään baden-badenin
ja näin saan ihan oman Eedenin.
Miulla on vaan mielessä se pesä
ja kautta aikojen paras kesä.
Vaikka oma ei olekaan iso,
ei se miuta yhtään riso.
Muistissa on moneen soveltuva isän oppi
—ajalta jolloin olin vielä pojankloppi—
”Ei rikkaus, koko, omistaminen
tai muu ulkoinen
mitään takaa.
On hyvä osata myös jakaa.”

Kyllä se on melkoista huumaa…
kun naapuri kotiteatterijärjestelmän aukaisee,
ja stadion tai kenttä täyttää koko seitkyt tuumaa,
kyllä kuulee ja näkee kuka pallon maaliin laukaisee.
Kelpaa siinä päivää paistattaa
ja eukolle pitkät haistattaa.
Sohvaperunaksi nimitteli…
Mokoma kiiruna!
Se on ihan väärä titteli.
Oikea on puutarhaperuna!