Tänään minä olen syntynyt

Me etsimme tapoja puhdistaa itseämme siitä moskasta, joka ajopuiden tapaan tarttuu olevaisuutemme helmoihin. Minä näen sen niin selkeästi, sen minuuden puhtauden nälän ja ymmärryksen kirkkauden janon, minä näen sen hitaan samenemisen, joka tylsyttää meistä pois kulmat ja terät. Niinkuin vuosien saatossa läiskiintynyt peili, niin mekin näemme vääristyneet kuvamme ympäröivissä ihmisissämme. Näemme kuoria, häivähdyksiä, mustien pilkkujen samentamia epätosia kuvajaisia sen sijaan, että uskaltaisimme nähdä muuta. Että kykenisimme näkemään muuta.

On ironista, kuinka me haluamme kiitää vapaana kaikesta, olla vain olemassa ilman hämähäkin seittien verkostoja, joita ihmissuhteiksi kutsutaan. Ja kuitenkin orjallisesti seuraamme tarpeiden reittikarttoja, polkuja ruokapaikalta ruokapaikalle, koluttuja ja turvallisia harhoja, joiden eväillä säilymme hengissä, muttemme kasva, emme muutu. Emme näe pieniä syntejämme pidemmälle. Emme näe maailmaa, näemme vain tekojemme seurauksia.

Me rakastamme pysyvyyttä. Vihaamme muutosta, sen rikkovaa ja naarmuttavaa voimaa, jonka ajatteleminenkin saa meidät älähtämään tuskasta, vaikkei sen edustama voima edes ole väkevä, vaikka se onkin suuri. Takerrumme tekosyihimme kuin peittoon, vedämme sitä päällemme kuin alkoholin tuottamaa turtumusta, kuin aamuyön krapulahuurteisia tuskatiloja, joiden alle muserrumme hetkeksi kootaksemme itsemme taas. Me kaipaamme muutosta ja vihaamme sitä, rakastamme paloista koottua uutta itseämme, mutta halveksimme välineitä, joilla sen saimme. Me olemme lastenkaltaisia vaatimuksissamme, muttemme kuitenkaan uskalla käydä polkuja loppuun ja arvioida kulkuamme aikuisin mittarein.

Minä syleilen kriisejä. Minä syleilen tuskaa, jota itse itselleni tuotan ajamalla itseäni kohti hajoamista ja uudelleen rakentumista. Minä piiskaan itseni kiihkoon, lentoon, pudotakseni mahdollisimman korkealta, jotta hajoaisin mahdollisimman pieniksi paloiksi. Minä olen äärimmäinen, minä olen poikkeus siitä säännöstä, joka on turvannut ihmislajin selviytymisen pullonkaulojen lävitse.

Koen, etten ole enää se, joka olen ollut viime vuodet ollut. Minun sisälläni asuu joku muu. Hänen kasvonsa ovat minun kasvoni, mutta hänen ajatuksensa ovat minulle uusia. Ne ovat kiehtovia, ne ovat pelottavia, mutta ennenkaikkea ne ovat vapaat synnin käsityksestä. Uudesti syntyneenä olen puhdas niistä normeista, joita vanhalle minälleni olen luonut ja jotka sille on asetettu. Tämä uusi, joka hengittää alastomana ihoni alla on voimakas ja valkeasiipinen. Hän on uskollinen itselleen ja vailla tarvetta selitellä olemassaolonsa perusteita. Hän vain on. Elää.

Nämä ajatukset, jotka minusta versovat, tämä teksti, joka soljuu automaattikirjoituksella sormistani näytölle ja sieltä bitteinä eteenpäin ovat minulle merkkinä siitä, että on aika. Minun aikani tulla sellaiseksi, joka olen. Jollainen olen aina ollut ja jonka kypsymistä olen turhaan pelännyt.

Oivalluksia. Kuinka tärkeää on, että koen tulevani kuulluksi, kuinka tämä tekstien vaihto on merkityksellisempää aitoudessaan kuin naamakkain saatu palaute, kuinka koen eläväni täydesti vain näin pienillä muutoksilla ajattelussani. Muutoksilla tekemisissäni. Kuinka olen kiitollinen maailmankaikkeudelle, että sinä olet sattunut olemaan läsnä ja näkemaan, aistimaan että minussa on jotain. Kuinka rivien väleissä minä piehtaroin löytämisen huumassa ja henkisessä erektiossa, jossain on joku joka tavoittaa ajatusteni häntiä ja päitä.

Kävipä tässä kuinka tahansa, olen suuresti kiitollinen lukijani, että olet siinä. Että olkoonkin elämänhistoriasi millainen tahansa kaikkine draamoineen, se on sinulle tapahtunut ja johdattanut tekstini kohdallesi.

Synneistä suurin on jättää elämänsä elämättä. Jättää kokematta se kaikki, jonka meihin polttamista merkeistä muodostuvat uurteet kertovat polveilevaa tarinaamme. Jättää epäonnistumisen pelossa riskit ottamatta, pelätä eksyvänsä niin, ettei edes haaveile lähtemistä tutuilta kotikulmilta.

Minä olen vastuussa paljosta, enkä voi riuhtaista itseäni siksi niin täydellisesti vapaaksi kuin tahtoisin. Kadehdin sinun vapauttasi, päätäntävaltaasi ja ylpeyttäsi, jolla kannat valintojasi. Minäkin olen ylpeä valinnoistani, ja vain siksi tyydyn kompromissiin tässä elämäntilanteessa. Siksi tyydyn tähän, kaikkien puolieni yhdistämiseen jonkinlaiseksi muuttuvaksi käyrästöksi, jolla toisiinsa kietoutuvat janat piirtävät minua esiin eri päivinä, eri kulmista.

Tänään Minä olen syntynyt.