Luolasta valoon noussut

Elämän polulla
vaeltaen yksin
väsyisen tuskaisena
en ollut uskoa
silmiini häikäisevää
kirkasta valoa

ehdin elää pitkään
pimeässä luolassa
seurassa lepakoiden,
seittien, pääkallojen

eksyneenä elämästä
pohtien sen tarkoitusta
etsien kultaista keskitietä onnelaan
ilman karttaa löytämättä päämäärää

kunnes paikalle saapui
sieluni sisar ohjaamaan
eteenpäin epätasaisella
kivisellä polulla
näyttäen tietä valollaan
vieden rakkauden puutarhaan

Avasi hän silmäni
todellisuuteen
osoittaen kuuluvuuttamme
toisillemme

tämä ei ole unta tämä on todellista
kirkastuu elämä kuin uudelleen syntynyt
pois väistyen valtakunta pimeyden