yhdessä yhdeksi yhteen

hattupäinen ohikulkija
istahti naisen viereen
hiljaisessa puistossa
jonka kaltaisia ei enää ole

vedensolina suihkulähteestä
narisevat hiekkatiet
varsillaan istutukset 
taivaaseen kurottavat 
puiden latvukset
niiden suomat varjot
kulkijan levähtää
ja kaiken yllä
huumaava tunnistamaton tuoksu

kulkija kysyi
mitä pelkäät?

nainen hengähti syvään
katsoi hattupäätä vihreänruskeisiin silmiin
joissa asui lämpö ja ystävällisyys

penkillä istuja vastasi kulkijalle

pelkään sitä että rakkaus katoaa
ja että viha kangistaa lamaannuttaa
lopulta voittaa -
merkit ovat sellaiset

pelkään sitäkin että unelmat kuolevat
eikä huomisella enää ole antaa uusia sävyjä
eikä kukaan jaksa etsiä uusia sisältöjä
kun kuolleet unelmat kuristavat herkkyydet
ja vievät aistinnalta syvyyden ja hehkun

pelkään sitä että 
kauneus katoaa kaunaisiin mutavirtoihin
ja että alati pienenevä maailma tukehtuu
hapettomuuteen ja hengettömyyteen

istuja katsoi uudelleen vihreänruskeisiin silmiin
ja kysyi puolestaan 
entä Sinä? mitä itse pelkäät?

hymy silmissä syveni, 
ja hetken mietittyään otsan juonne
avautui ja kanssaistuja vastasi

kun kuuntelin sinua, oli kuin itseäni olisin kuunnellut
kun katselin sinua, olin kuin itseäni olisin katsonut
ja nyt pelkään vain sitä että olen liian pitkään
ollut itseltäni hukassa koska olen juuri nyt niin täysi

nyt pelkään menettäväni sen mitä en tiennyt 
olevan olemassakaan, enkä osaa sille antaa nimeä

se on ainut asia mitä pelkään, tässä hetkessä syntynyt

kesäillan kitkaton kauneus, puiston kukkien hiljaiset liekit
ja jossain ylempänä liitelevät pääskyset 
ja puiden hiljaisenvaimea liike

todistivat

kuinka kahdesta syntyi yksi,
liekki joka ei ollut ihmisen sammutettavissa
sisäinen palo joka ei kärventänyt.
uuden luomisen kutkuttava tuska
joka ei sisuksia raapinut

siis kohtalo. 

kohtalo saattoi kaksi puolikasta
yhteen, pelottomaksi yhdeksi