Elämän tie

Olen tuntenut kipua ja tuskaa minäkin. En yhtään juksaa. Tiedän miltä tuntuu, kun henkisesti poljetaan maahan. Tiedän mitä se on, kuin toiset kiusaa ja pilkkaa. Siinä vahvinkin pidemmän päälle murtuu.

Tiedän millaista on tulla torjutuksi ja millaista on olla yksin. Tunne siitä ettei kukaan piittaa, on myös tuttu. Useaan otteeseen olen ollut turhautunut itseeni tyynyyn kätkenyt kyyneleeni.

Murheitani ja huoliani yksin sain kansaa. En niitä osannut muille jakaa. En halunnut olla huolena enkä taakkana. Nyt olen opetellut puhumaan, vaikka se ei ole helppoa.

Paremmin mulla nykyään menee. En ole enää yksinäinen. Enemmän asioita teen kuin ennen.

Periksi en anna. En tahdo enää luovuttaa. Tahdon elää, tahdon nähdä mitä elämä antaa. En tahdo katua jälkeenpäin, etten saanut mitään aikaan.

En enää vähättele liika itseäni vaikka kehut tuntuvat oudoilta ja niihin on vaikea tottua. Sitä epäilee, että toinen juksaa.

En ole vieläkään aina varma kaikesta, mutta aina varmempi. Epäröin toisinaan. Vaikea on tottua, että minäkin saan asioista päättää aina muita nöyristelemättä.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Sinua rakastan paljon ja tahdon jatkaa matkaa sinun kanssa. On niin hyvä olla.