Yläasteella en pitänyt itseäni kummoisena kotiin toin vain numeroja huonoja. Ei ollut opiskelun iloa. Tunsin huonoa omatuntoa, kun en osannut tehdä mitään kunnolla. Tuntui pahalta koulussa ja kotona. Mietin usein miksi kotona oon.
Inhosin ruoka- ja välitunteja. Yksin usein niillä sain olla ja tunsin muiden tuijottavan. Kuulin niiden minulle nauravan ja pilkkaavan. Pidin iteäni rumana ja lihavana. Lopetin syömästä koulusta ja kotona piiloitin ruokaa ja toivoi, ettei kukaan huomaa. Ei tehnyt mieli ruokaa.
Aamuisin voin aamupaloilla ja illaruuilla. Menetin ruokahaluni. Kaikki tuntui vain niin pahalta, eivätkä itsetuhoiset ajatukset olleet kaukana. Halusin hypätä sillalta alas mut ei löytynyt uskallusta. En kyennyt niistä asioista kenellekkään ääneen sanomaan.
Nurmikolla paljain jaloin sadesäällä olin kylmissäni. Silloin tunsin olevani kiinni elämässäni. Silti yksin pimeässä. En nähnyt misssään järkeä.
Kaipasin Valoa pimeää. Ystävää iltahämärään ja hieman hellyyttä antamaan ja elämässä kiinni pitämään.
Jossain vaiheessa huomasin yläasteen loppuneen ja kyynelten loppuneen sekä elämän alkaneen. Enää ollut yksin ollut en. Huomasin ilon löytyneen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
