Nimetön

Muistan sen laulun, jota kuuntelimme yhdessä.
Taivaan mustuessa, rakkautemme kuihtuessa
Tahdoin nähdä sinut uudestaan.

Ensimmäiset soinnut, sävelet.
Soittavat mollia, alaspäin, alaspäin.
En tiennyt kaipauksen olevan niin suuri.

Odotan aina sitä hetkeä,
Jolloin musiikki täyttää minut.
Ääriäni myöten, kerrankin en ole tyhjä.

Se tuntuu raskaalta, tummalta, vetää minua alas,
Siellä on turvani, kotini.
Paikka josta tulen ja jonne palaan aina uudestaan.

Eihän minun pitänyt uskoa valheisiin,
Tyhjiin lauseisiin.
Olemattomiin tunteisiin.