Hiekkatie kuoppainen,
halki peltojen,
vie luokse talon sen,
joka on muistoja tulvillaan.
Vanha talo seisoo yhä paikoillaan,
minut lumoaa jälleen taiallaan,
aina uudestaan, uudestaan...
Piharakennuksen näen rosoisen,
ja pihan sotkuisen.
Ja tuon vanhan talon ränsistyneen.
Talo tää on salaisuutta tulvillaan,
täällä muistot valtaa sydämen.
Kohti vanhaa taloa näin kuljetaan,
taas muistan isoäidin rakkauden.
Tie hiekkainen,
on kuoppainen,
vie luokse sen,
talon vanhan, rosoisen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
