kaukaa haettuja unelmia,
ohi ammuttuja laukauksia,
liian aikaisia pilkkuja,
tyhjiä tupakka askeja.
kaikki sateenkaaria,
joiden päässä patoja,
jotka täynnä märkiä kiviä.
yhä uudelleen ja uudelleen,
kehä jälleen sulkeutuu,
katkonainen,
vääntynyt,
nimensä varastanut Noidalta.
syyllisiä etsitään,
kera verikoirien ja
terävien seipäiden.
syytöksiä lauotaan,
sattumanvaraisesti,
mutta vakaalla kädellä.
jälkeenpäin mietitään,
kera juoman kullanruskean,
seuran omavaraisen,
ja täysien tuhkakuppien.
"En näin halunnut menetellä,
vaan tunne vei järjeltä voiton,
tämänkin viimeisen kerran!"
"Tekemisiäni en kadu!
tai ainakaan en haluaisi."
Vaan viimeisenkö kerran,
tultiin maalin jälleen,
viimeisenä?
Niin en usko.
En itselleni näin valehtele.
Mutta sorrun jälleen heikkouteen,
ja toivon niin käyvän.
järjellä jälleen voima,
ja se kysymyksen esittää:
"Et usko että kerta oli viimeinen,
niin toivot jälleen kerran,
mutta uskotko että,
pelkkä toivo riittää?"
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämon jotenkin monitasoinen runo.
Johtuu varmaankin sanojen vastakohdista
ja rakenteessa on konkreettista ja abstraktia, joka luo myös vastakohtaisuutta - mutta silti yhtäläisen tunnelman. Haikeankin,
vaikka tuolla ilmenee tuo samaisten rokkarien suosima juoma ;D
runollista tajunnanvirtaa on päällimmäiset sanat, jotka tätä lukiessa muodostuu. keskustelevia ja pohdiskelevia elementtejä on sekoitettu kiehtovaksi kaaokseksi, mutta runon idean pystyy silti tavoittamaan, siis jonkinlaisen katumuksen. oikeastaan sekavuus sopii runon luonteeseen oikein hyvin; kertoja nimittäin tuntuu olevan hukassa ajatustensa kanssa.
toinen säkeistö on ehkäpä suosikkini. noidankehä on siinä hienosti kiertelevin sanakääntein ilmaistuna. lopusta pidän myös, kysyvä sävy antaa lukijallekin haastetta.