Viimeinkin tunnen taas sen ikävän
sen, joka synnyttää jokia
saa minut hetkeksi uskomaan
edes jotain meistä on vielä jäljellä
kunpa voisin palata siihen syksyyn
jolloin kaikki alkoi ja oli kaunista
edes yhden pimenevän illan ajaksi
istumaan vilttiin kääriytyneenä
yksinäisen tähden äärelle
sinä luonani sanojesi kautta
kun olin vielä niin varma
että me olemme me
ja olemme aina
nyt en enää kykene muistamaan
ääntäsi, nauruasi, en hymyäsi
en kuten haluaisin ne muistaa
enkä sitä, kuinka
sait minut tuntemaan
että olen jotain erityistä
mutta siltikin, edelleen
you are my bright place
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
Sivut