Nimetön

Kohta on kulunut vuosi siitä,
kun pieni enkelimme lähti luotamme,
lensi omiensa luo.
Ei ole päivääkään mennyt,
etten olisi sua miettinyt,
ei yhtään hetkeä muistelematta menneitä.
Kyyneleitä valuttanut niin paljon,
etten osaa enää edes laskea.
Vaikka aika eteenpäin raksuttaa,
kysymykset vain paikallaan pysyy.
Joka ikinen päivä miettinyt sitä samaa,
mitä aloin miettiä melkein vuosi sitten.
Miksi tyttö niin pieni ja hento sai sen kaiken kärsimyksen taakakseen?
Eikä Isä käsittänyt tytön voimien olevan vähissä?
Oli se kenen syy tahansa,
niin tyttö ei ole enää keskuudessamme tuomassa iloa.