Epätoivoista

Koen elämäni hallusinaatioksi, jokainen asia mitä
minulle tapahtuu on kuin painajaista tai pahaa harhakuvitelmaa, josta tahtoisin vain äkkiä pois.

Kuinka en voi unohtaa pahoja asioita?
Miten en kykene luottamaan kehenkään?

Vastaukset näihin kysymyksiin saan menneisyydestäni,
olen tehnyt niin paljon vääriä asioita, että minun täytyisi vain nousta ylöspäin ja olla parempi ihminen, luottavaisempi ja anteeksiantavaisempi.

Mutta tajuaako kukaan kuinka vaikeaa on luottaa kehenkään sen jälkeen kun ensin antaa pettää itseään 5 vuotta? se ihminen joka minulle oli joskus rakkain,
on vienyt minulta itsetunnon, riistänyt elämänhaluni, ajanut minut niin lähelle kuilun reunaa, että minusta tuntuu jo kuinka jalkani hipovat reunaa niin, että putoan alas näillä sekunneilla. Luottamus itseeni ja muihin on täysin mennyttä. Onneksi hänkin on kuitenkin mennyttä osaa elämästäni ja tajusin hänen tehneen väärin niin kauan ja muiden nauraneen minulle hänen mukanaan.

Yritän koota itseäni pala palalta, ja jatkaa elämääni, murtaa muurejani joissa olen hyvä ihminen joka uskoo elämään ja rakkauteen. Mutta se on vain niin hankalaa että oloni on jo epätoivoinen.