Lucy Grace

Runoilija spoiled poodle

nainen
Julkaistu:
11
Liittynyt: 1.12.2006

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Olen lapsenmielinen naisenalku, joka rakastaa romantiikka ja sanoilla leikkimistä. Opiskelen Oulun Yliopistossa, pääaineena kirjallisuus. Tavoitteena olis saada äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan valmiudet :)
Osa runoistani on omakohtaisia, osa taas vain "tullut jostain" :) Kaikkein eniten rakastan kirjoittamisessa ja lukemisessa sitä, että saa vapaasti eläytyä ja uppoutua erilaisiin, jopa absurdeihinkin tilanteisiin ja tunteisiin.
Pidän Tomi Kontion, Pablo Nerudan ja Federico García Lorcan runoista. Joskus kahlaan kirjaston runohyllyä ja yritän löytää sieltä hasardi-tekniikalla hyviä teoksia. Valitettavasti aikaa ei kuitenkaan aina löydy runojen lukemiselle niin paljon kuin haluaisi.
Arvostellessa sekä risut, että ruusut ovat tervetulleita, haluan kehittyä :)
 

Aurinko ujutti kapeita sormiaan sälekaihdinten raosta. Valonsäteet viipaloituivat seinään ja vuoroin himmentyivät ja kirkastuivat pilvien kulkiessa taivaalla. Aamu lipui hitaasti makuuhuoneeseen, jossa oli vain kapea sänky keskellä lattiaa. Lattiaa peittivät puoliksi vaatteet, mutta myös sängystä valahdelleet petivaatteet. Lucy makasi alasti sängyn toisella laidalla ja alkoi säpsähdellä sikeästä unestaan. Hänen vieressään retkotti nuori ruokalähetti, joka oli edellisenä iltana tullut tuomaan päivittäistä ruokapakettia. Oviaukossa seistessään mies oli puolivahingossa laskenut katseensa Lucyn samettisiin vyötärönauhoihin, joista silmät puolestaan olivat vaeltaneet lantioon ja edelleen sääriin; olihan nuori nainen huomattava poikkeus vanhuspitoisessa asiakaskunnassa. Huomattuaan herpaantumisensa mies oli punastunut rajusti, mutta nuori nainen oli vain seissyt ja hymyillyt kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mies oli saanut kutsun teelle ja vaistomaisesti ajatellut teehetkeen sisältyvän muutakin. Lucy ei ollut juurikaan vastannut nuorukaisen lähentely-yrityksiin, muttei ollut pistänyt vastaankaan. Kuin huomaamattaan hän oli punonut mekkonsa vyötärönauhat auki ja kuoriutunut vaaleasta puuvillakotelostaan kuin vastasyntynyt päivänkorento. He olivat rakastelleet makuuhuoneen kapeassa sängyssä ja vaipuneet sen jälkeen uneen. Lucy oli kuitenkin pian havahtunut hereille ja miettinyt myöhään yöhön outoa tunnetta sisällään. Se oli kuin yksinäisyys, mutta silti paljon syvempään juurtunut ja jotenkin kuin sammuttamaton jano. Hän oli katsellut nuorukaisen liikehtimistä unissaan ja pohtinut, miltä tuntuisi koskettaa toisen ihoa niin, että voisi olla yhtä tämän kanssa, tuntea oma ihonsa toisen iholla. Lopulta Lucy oli nukahtanut sormi miehen solisluun päällä ja samalla menettänyt kaikki muistikuvat menneestä illasta. Sitä tapahtui aina silloin tällöin ja lääkäri oli sanonut, että se pahenee, mitä pidemmälle - - niin, siitä Lucy ei halunnut puhua. Mutta joka tapauksessa Lucy heräsi usein ilman pienintäkään aavistusta edellisestä illasta. Joskus hänen vieressään makasi täysin vieras mies, toisinaan taas Jacq.

Jacques Mirage vieraili Lucyn luona silloin tällöin. Lucy olisi halunnut nähdä häntä paljon useammin, koska ei sisimmässään ollut rakastanut ketään muuta niin kuin Jacqia. Jacq ilmaantui silloin kuin tahtoi ja saattoi häipyä yhtä yllättäen. Kerran Lucy oli suihkusta tullessaan huomannut, että mies oli kadonnut jälkeäkään jättämättä, vaikka vasta hetki sitten Lucy oli voinut kuulla hänen kuorsauksensa kylpyhuoneeseen asti. Ollessaan muiden miesten kanssa Lucy tunsi pettävänsä Jacqia, vaikka toisinaan taas ei edes uskonut tämän olevan olemassa. Sekään ei olisi niin tavatonta kuin miltä kuulostaa. Toisaalta Lucy ei koskaan pystynyt kiintymään kehenkään niin lujasti kuin Jacqiin. Ehkä se johtui tämän saavuttamattomuudesta ja ajoittaisesta olemattomuudesta. Lucy ei voinut kontrolloida Jacqin tulemisia ja menemisiä, saati sitten tunteita, joten jonkinlaisen kontaktin saavuttaminen aiheutti tytössä huumauksenkaltaisen hyvänolontunteen. Joskus Lucy kirosi Jacqin alimpaan helvettiin, koska tästä ei kuulunut viikkokausiin mitään. Kuin kostoksi Lucy makasi jonkin tuntemattoman, kadulta tai rapusta poimitun miehen kanssa. Yleensä muutama päivä tällaisen kostoretken jälkeen Jacq ilmestyi Lucyn sohvalle istuskelemaan ja polttelemaan savukkeita. Lucy kulki silloin kuin lyöty koira huoneesta toiseen ja yritti kaikin keinoin osoittaa katuvansa, vaikka tiesi sen olevan turhaa; Jacq ei koskaan moralisoinut, otti vain Lucyn syliinsä, hyväili tämän alastonta ihoa ja kertoi rauhallisella äänellä, että veisi tytön jonain päivänä retkelle sen järven rantaan, jossa kasvoi vadelmapensaita ja punaisia kukkia.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Lucy oli jälleen herännyt vieraan miehen asunnosta. Hän ei muistanut edellisestä illasta taaskaan mitään, mutta päässä jyskyttävä kipu sai tytön aavistelemaan, että mies oli poiminut hänet lähikuppilasta mukaansa. Silloin tällöin Lucy istuskeli kotikatunsa kulmakuppilassa, jossa lähinnä taiteilijat ja köyhät opiskelijat kuluttivat aikaansa. Hän tiesi, ettei lääkitykseen passaa sotkea alkoholia, mutta jotenkin tämä seikka unohtui aina Jacqin kadotessa. Lucy katsoi ulos nuhruisen huoneen ikkunasta ja huomasi olevansa kotitalossaan, vain muutaman kerroksen asuntoaan ylempänä. Mies retkotti sängyllä kuin langoista katkaistu marionetti ja kuorsasi kuuluvasti. Hän oli ainakin kymmenen vuotta Lucya vanhempi. Lucy nousi ääntä päästämättä pölyiseltä vuodesohvalta, keräsi nurkkaan paiskatut vähäiset vaatteensa ja poistui nopeasti rappukäytävään. Hänen mekkonsa olkain oli revennyt ja hetken päästä tyttö huomasi käsivarressaan aristavan mustelman. Lucy ei kuitenkaan hätkähtänyt havaintojaan, korkeintaan tunsi syvää häpeää petettyään taas Jacqin. Hän laskeutui portaita alas omaan asuntoonsa ja painoi oven kiinni niin hiljaa kuin kykeni.

Tapansa mukaan Jacq ilmestyi Lucyn luo muutama päivä tapahtuneen jälkeen. Lucy ei aluksi edes olisi halunnut huomioida miestä, joka istui sängynlaidalla ja poltti jo kolmatta savukettaan. Jacq tarkkaili tyttöä kuin villihevosta ja kaivoi taskustaan puolityhjän tupakka-askin. Lucy tempaisi askin miehen kädestä, katsoi tätä puoliksi häveten, puoliksi vihaten ja sytytti savukkeen myös itselleen. Kun hiljaisuus ja savu olivat saaneet huoneen jo pullistelemaan liitoksistaan, Jacq otti Lucyn varovasti syliinsä, vakuutti ettei se mitään haitannut, suuteli tytön kipeää käsivartta ja huolehti, onko tämä varmasti kunnossa. Lucyn olisi pitänyt mennä iltapäivällä käymään lääkärissä viikoittaisessa tarkastuksessaan, mutta hän ei tohtinut jättää Jacqia nyt yksin, kun tämä oli jälleen palannut. Saattoihan mies hävitä hetkenä minä hyvänsä. Jacq pysyi sillä kertaa Lucyn luona kolme päivää, poltti huoneiston sameaksi savusta, rakasteli tyttöä joka aamu ja sai tämän jälleen uskomaan, että kaikki harha-askeleet oli anteeksiannettu.

Lähettipoika oli vielä sikeässä unessa kun Lucy havahtui ikkunasta työntyvään valoon. Lucy katseli makuuhuoneensa auringonraitaisia seiniä hämillään kuin ne olisivat edellisen yön tapahtumien ankara todistajajoukko. Tytön päätä särki kovasti, vaikkei hän ollut illalla edes juonut alkoholia. Vaikka kipu yltyi koko ajan ja alkoi sumentaa myös Lucyn näkökenttää, hän ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin kaksi viikkoa sitten kadonnutta Jacqia. Jacq oli lähtenyt yöllä ostamaan savukkeita katukerroksen kioskista, muttei ollut palannut enää Lucyn viereen nukkumaan. Lucy oli linnoittautunut asuntoonsa eikä ollut avannut ovea edes ruokapalvelun läheteille, kunnes eräs heistä oli soittanut huolestuneena poliisille. Poliisit olivat kuskanneet nälkiintyneen Lucyn sairaalaan, josta tämä oli päässyt kotiin vain vakuuttamalla, että pitää yhteyttä lääkäriinsä joka päivä ja ottaa ruokalähettien tuomat paketit vastaan. Lucy koitti nousta sängystä hakeakseen keittiöstä lääkkeensä, mutta jalat eivät kantaneet kuin metrin päähän oviaukosta. Lähettipoika nukkui edelleen vuoteen reunalla. Lucy näki lattialta, että poika oli hivenen pidempi kuin sänky; pojan kantapäät ulottuivat sängyn laidan yli, muistuttivat hieman Jacqin jalkoja. Pääkipu alkoi hellittää, mutta Lucy tunsi kuinka hänen vartalonsa vähitellen herpaantui ja menetti voimansa. Hän haistoi ilmassa savukkeen tuoksun, tunsi vielä pistävää häpeää aistiessaan Jacqin vierellään, mutta jollain tasolla uskoi, kun tämä kuiskasi, ettei tarvitse hävetä mitään, kaikki on anteeksiannettu.

Selite: 
aina välissä koitan vääntää proosaaki
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot