Heräsin kerran itkien,
Tajuten ettei sua enään ole huomenna.
Maailma tulee kaatumaan niskaan,
Mä tiedän sen.
Kun sua ei enään ollut,
Mietin ikävääni liikaa.
Itkin ja itkin vielä lisää.
Elämä ei enään tuntunu miltään.
Unohdin, mitä kaikkea hyvää mulla vielä oli.
Negatiivinen minä voitti positiivisen minäni.
Aloitin tekemään asioita,
Joista en pitänyt.
Lisäksi koin pahempia asioita lisää,
Jotka jäivät mieleni muistiin.
Muistan ne päivät,
Muistan ne yöt,
Kun meikit valuvat pitkin poskia,
Kun untakaan en saanut.
Luulin kulkevani väärää polkua,
Mutta ne johtivat ikuiseen onneen.
Nyt tiedän,
Asioilla on tarkoitus tapahtua.
Valitsemamme polut voivat tuntua vääriltä,
Mutta se johtaa vain haasteisiin,
Joka on päästävä yli ajalla.
Päivät alkavat nousta kuin aurinko,
Ja päättyä hymyllä suin.
Muistan sanoneeni
Taas huomenna olen surullinen
Nyt sanon,
Taas huomenna olen iloinen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runossa oli oivallus ja se oli kirjaimellisesti tarina pimeästä kohti valoa. Pidin runosta ja siitä, kuinka sait toivon pilkistämään viimeisissä säkeissä!<3