Haluan pitää hänet vierelläni.
Vihdoinkin löysin sen, jonka tunnen tekevän minut kokonaiseksi.
Luulin hänen tuntevan samoin, mutta sainkin tietää totuuden.
Hän ei edes tiedä mitä haluaa.
Kertaakaan en ole kuullut maailman kauneinta lausetta hänen suustaan. En vaikka kuinka olen sitä toivonut ja vahingossa kai sen itsekin jo paljastin.
Päästin kaiken sen tunteen itsestäni, itkin ja sanoin.
Ei kai olisi pitänyt.
Nyt pelkään, pelkään niin paljon, että menetän senkin mitä minulla on.
Ehkä minun täytyisi antaa aikaa.
Mutta kelle?
Hänelle? Entä itselleni?
Onko vika minussa vai hänen epävarmassa luonteessaan.
Tätä miettiessäni en nuku öisin.
Selite:
En tiedä enää itsekkään onko tämä edes runo, mutta nämä ajatukset olen halunnut päästää pois sisältäni pitkään.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa tunteitaan. Muista kunnioittaa itseäsi!