Yön tyyneessä elämän kevät
kivelleni kirskuu
vetten yltä.
Kuun kieli pinnalla väristen
nuolee nuoria vartaloita
muotoja tähtein tytärten.
Mä jollen muotooni tähän
syntynyt
vai miks' muutuin
vesi olisinko ihollasi,
tekisinkö sinulle virrasta
sijan?
Koskettaisin kaikkialta
pienen hetken
ohuen kuin
iäisyyteni pisarat
henkäyksesi aavojeni tuulessa
ja kuitenkin
yli aikojen kätkisin muotosi
suloiset, kaartuvat
aamunkoin hehkulla valellut.
Löytäisitkö minut uudelleen,
lempevät käteni
taivasaltaasta,
kun aamulla näytän sinulle
vain punaiset poskesi.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
