Katselen lähtöäsi haikeasti, lehmuspuun alta. En osaa sanoa miksi ikävöin, miksen kuitenkaan tunnu sinua rakastavan.
Ensimmäisen kerran juttelin kanssasi täällä, lehmuspuun alla. Olit minulle kuin ystävä, jolle voi kertoa kaiken, mutta silti, silti minusta tuntui, kuin olisit joka päivä iskenyt enemmän kiiloja sydämeeni.
Petit minut ensimmäisen kerran täällä, lehmuspuun alla. Voin kuvitella vain kuinka se tuska, tuska kuin hiekkapölyn lailla iski silmiini.
Onneksi, tämä kaiken kestänyt, kuullut, tuntenut ja rakkain minulle; lehmuspuu on kanssani. Ei sinun tarvitse milloinkaan puhua, kuunnella vain.
Silloin minä olen onnellinen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Suloinen,kaunis,herkkä.
Kaikkea tätä.hieno ja lisää runoja !
Haikean kaunis runo. Lisää näitä ja tervetuloa mukaan.