Nimetön

Aallokko hakkaa vasten kalliota punertavaa
Meri nielee auringon alleen, ilta valtaa maan
Nainen tummiin pukeutunut satakieli olallaan
Hän laulaa sulosointuja rajalta elämän ja kuoleman
Luonto yhtyy sointiin tuohon kauneimpaan

Vain yksi hengenvetokin merkki siitä
että olen elossa
Yksi sydämenlyönti todiste siitä
mä olen olemassa

Kuin ilta tuo tummuva, katoaa hänkin pyörteisiin
Satakieli mukanaan
Vajoaa syvyyksiin

Vaikka tuuli puhaltaakin tuttuun tapaansa
Planeetat ovatkin paikoillaan
Mikään ei ole enää samalla tavalla
Kaunein kukka kuoleva rakkaimpansa haudalla

Nainen tanssii ruusun piikeillä
Terälehdet itkevät jo verestä
Tuonelan puutarha taakse sekin jää
Kun hän kaataa maljasta viiniä elämän

Satakieli taas olallaan
Pyörteiden huomaa palaavan