Hyvät peilit

Tuulee jäätävästi.
Ihan kuin kiusallaan piha jäätyy pääkalloksi,
pujottelen selkä kierona romujen lomassa.
Enää perskeikka puuttuu.
Kiinnitän kymmenen kertaa pingottamaani pressua
uudelleen. Pitäisi olla mustekaloja tai tyköistuva.

Mitä se on, kun näyttää hyvältä ja on tärkeä,
mutta mistään ei tule mitään?

Kun pitää olla taloudellinen ja järkevä,
selvitä tiestä, johon valtiolla ei ole varaa.

Luopumista, kaupankäyntiä, mitä jos kuitenkin.

Ei samanlaista tule, eikä ole.
Ei ole kuin ruosteisia roppanoita,
joissa on muka vaan pikkuisen vikkaa.

Suren.
Suren lapsellisesti ja tunteikkaasti.

Katson, kun sidontaliinat kiskotaan pois.
Se on minun rock, se on minun oma itsenäinen valintani.

Se on puoli miljoonaa kilometria. 
Se on jokaikinen säästetty huoltopenni,
jokainen suoriuduttu pieni kuolema.
Se on monta mieluisaa leimaa paperissa.