Myrkkyä

Näinä päivinä olen vihannut itseäni enemmän kuin koskaan aiemmin.En halua ruokaa. En halua opiskella. En halua liikuntaa. En halua ystäviä.

Haluan vain sinut.

Minussa kituu palava rakkaus, joka samalla ollessaan on maailman ihanin asia, muuttuu myrkyksi. Se leviää kehooni ja myrkyttää vähitellen. Tappaa ilon ja riemun pikkuhiljaa. En jaksa mitään muuta kuin ajatella ja unelmoida. Suunnitella toivottuja tulevia keskusteluja. Mitä sanoisin, miten olisin. Miten ymmärtäisit, miten hymyilisit.

Myrkky leviää, leviää ja kiduttaa. Pistää sivelemään saksien terää käsivarrella ja painamaan sen kylmyyden vasten lämmintä, kosketusta kaipaavaa ihoa. Se saa tunkemaan sormet kurkkuun ja oksentamaan liiallisen syömisen jälkeen.

Minulla ei ole koskaan ollut näin vahvaa myrkkyä kehossani.

Olet joka yö unissani, niissä muuttuu todeksi toiveeni ja haaveni. Mutta sitten herään ääniin ja huomaan tulleeni jälleen petetyksi.

Miksi?

Miksi kukaan ei ymmärrä tuskaani vaan pitää sitä ohi menevänä teini-ihastuksena?

Se ei ole sitä.

Se on jotain paljon syvempää, paljon kiduttavampaa ja paljon vakavampaa.
Toivon, että sanoisit minulle mahdollisimman nopeasti ajatuksesi ja mielipiteesi, jotta mielessäni ei pyörisi niin paljon kaikkea turhaa paskaa, mikä tekee oloni vain turhautuneeksi ja raskaaksi.
Muuta myrkky nektariksi, elämän mahlaksi, joka herättäisi lämmöllään nukkuvan sydämeni.
Tai sammuta se liekki mistä myrkky virtaa. Puhalla se hiljaa sammuksiin ja päästä minut lentoon, karkuun kaikelta pimeältä ja pahalta.