Kauhun tummat varjot seuraavat
minua kaikkialle.
Eivät anna rauhaa.
Epätoivon kimeät, kirkuvat äänet
hyökkäävät tyhjään päähäni.
Ilon, toivon ja rakkauden värit
ovat minun painajaiseni.
Oman itsensä vanki ei pääse ulos
tyhjyydestään.
Elämän punainen veri virtaa
kauhun synkällä taivaalla,
säikäyttäen sieluni luurangon.
Elämän silta liian pitkä
kuljettavaksi.
Saastainen vihreä lima
tunkeutuu korviini.
Tyhjiä, merkityksettömiä sanoja
puhuva suu avautuu
raastavaan, paljaaseen
huutoon.
Viimeiseen.
Selite:
Tämä on ensimmäinen runoni, jonka kirjoitin joskus todella kauan sitten. Nykyään jo hieman hymyilyttää silloisen alle 20-vuotiaan angsti. Syntyi äidinkielen tunnilla, pakon edessä. Tehtävänantona oli kirjoittaa runo erään kuvan tunnelmista.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tää on tosi hieno vaikka onki vähän vanhempi.. Hieno tunnelma =D