Saavuttamaton rakkaus ❤️

Kaipausten huokailut peittyvät yksinäisyyden meteliin. Ympäristön huudot ovat kuin lokkien terävä kirkuna ulapalla tai kaukaa ohi hipaiseva autonrenkaiden ulina.
Sielun peilien syvyyksissä vain tyhjyys paljastuu. Kuin mallinuken tyhjä katse näyteikkunassa. Ikään kuin ehtymättömästäkin kaivosta olisi valutettu viimeinenkin pisara. Mieleni on kuin sateen huuhtoma katu. Pölyn tavoin laskeutuneet ajatukset virtaavat pois sadeveden mukana. Haalistuneet muistot katoavat viemäriin jättämättä jälkeensä edes kaikua.
Rakkauden kaipuu on kuin terä, joka hitaasti kiertyy parantumattoman haavan sisällä ja repii hiljaa rintaani. Yksinäisyyden varjo laskee jälleen ohuimman huntunsa ylleni, eikä aamun valokaan kykene nostamaan sitä pois.
Sydämeni verellä kirjoitan muistoni paperinpaloille, joita edes kaikkeus ei ole vielä kyennyt riistämään minulta. Niihin jätän sen, mitä sanat eivät koskaan kyenneet kokonaan kertomaan — sydämeni.
Rakkauden aalto kulkee hiljaa lävitseni. Horjumatta. Katoamatta. Minä tiedän. Tämä tunne ei ole valhe. Sinä hengität saman taivaan alla. Minä seison toisen horisontin laidalla. Sydämemme puhuvat samaa hiljaisuuden kieltä, mutta meri nielee jokaisen kuiskauksen.
Rakkaus on täällä. Niin lähellä, että voisin melkein koskettaa sitä. Silti siihen ei voi koskaan yltää. Kuin tähti, joka valaisee yön, mutta ei koskaan laskeudu syliini. Ehkä kaikkein syvin yksinäisyys ei ole sitä, ettei sinua rakasteta. Vaan sitä, että tiedätte rakastavanne toisianne, ja silti avaatte joka aamu silmänne yksin, maailman eri reunoilla.