Olemme yksiköitä monikossa

  
   Asvaltin repimät toivot,olivat savua ilman tulta.  
 
   Tarvittiin tulta näyttämään tietä,
   sillä savu oli tukahduttanut ihmismielen.

Olisimmeko soihdun kantajia vihreille niityille?

   Pakon edessä olisimme pukumiehiä sirkuksessa,
   joissa ei olisi eläimiä, vaan ihmisiä,
   jotka ovat  ilmaisseet oman näkemyksensä   
   paremman huomisen puolesta.

   Kuin ratas paikoilleen juuttunut,
   poljimme tyhjään,
   tyhjyyttä vastaan. 
   Poljimmeko piristysruiskeen toivossa,
   että saisimme kokea moraalia tukahtuneelle   
   ihmismielelle.

Vangittuna, kahlittuna omaan selliinsä,
vapauteen.
 
   Odotamme kelloa katsellen, 
   istuen jaksoissa ajattomien. 

   Toivot kuiviksi puristettuina,
   odotamme uutta sadetta, 
   joka täyttäisi meidät jälleen toivollaan.
 
       Olemme yksiköitä monikossa, 
       kuin suuressa kirjassa, 
       missä kynä on nyrkkiä vahvempi. 

            Nyt & aina, Aamen.