kello puoli kuusi aamulla,
sade piiskaa ikkunoita,
tänään on päivä jota poika ei kaivannut,
autot odottavat ulkona,
poikaa näkee ikkunasta,
kuinka isä yhteen niistä nousee,
ei ehdi edes hyvästejä jättää,
on kiire,
sotatanner odottaa.
miksi elämä tää,
on niin ilkeää,
poika miettii ja jää yksin itkemään,
pieneen mieleen pelko hiipii,
se pientä sydäntä riipi,
mitä jos isä ei koskaan palaa.
kulunut on kuukautta monta,
ei kirjettä ei puhelua,
pian poika kymmenen täyttää,
tarkoitus on suuret juhlat pitää,
mutta poika synkkänä kulkee vaan.
pieni poika huoneessansa,
yksin itkee tuskissansa,
pienestä sydämestä rukous lähtee,
rakas jumala,
en pyydä mitään muuta,
kuin että isin kotiin tuot.
vuoden päivät vierähtänyt on,
poika edelleen surullinen ja levoton,
nyt ajaa auto pihaan,
poika ulos vastaan kirmaa,
odottaen isää autosta.
autosta nousee nuorehko mies,
katsoo poikaa ja äitiä,
kyynel silmässään lausuu,
olen pahoillani,
mutta viime yö vei miehen mennessään.
poika maahan lankeaa,
ja kiroaa maailmaa,
miksi isä,
miksei joku muu,
siinä hetkessä sydän särkyy,
poika juoksee omaan sänkyyn,
ja vannoo kostoa maailmalle.
pari vuotta myöhemmin,
poika sairasvuoteella makasi,
kun voimat kokonaan hupeni,
hän viime sanoikseen,
näin kuiskan itsekseen,
rakas isä,
nyt luoksesi mä tuun.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Oh my God, sanattomaksi vetää... Pilvien päällä on onneksi tilaa lennellä, yksin tai isän kanssa kahdestaan, ja ihan niin paljon kuin ikinä huvittaa.
sydäntäni särkee oli tosi tahi ei
niin voimalla tuntojasi kirjoittanut oot!!!
Luin hartaana hyvän runosi