Heikko

Olen juuri lähdössä hotellihuoneesta. Katsot hetken, ja tajuat, että olen oikeasti menossa ulos, mailmaan. Yksin ja voittajan elkein.

Pelkäät, kuinka tuo tyttö nyt tuolla tavalla lähtee, ilman sen kummempia ajattelematta? Yksin vieraaseen kaupunkiin, vieraaseen maahan. Päästät pienen, itkunsekaisen niiskauksen.

Jähmetyn, menen panikkiin. Sinäkö se olit, joka äsken sen pienen, heikon äänen päästi? Ei! ÄLÄ! LOPETA! Hajoan palasiksi. En kestä heikkouttasi. Haluan juosta pakoon, tämä on liian hämmentävää, mailmani on sekaisin.

Olet aina olut se vihainen ja kohtuuton. Aina se, joka saa viimeisen sanan. Olet toiminut typerästi ja epäjohdon mukaisesti, mutta siitä huolimatta, olet aina ollut hahmo ilman heikkouksia, vahva ja järkkymätön.

Tästä syystä olen aina voinut vierittää kaiken sinun niskoillesi. Olen voinut tehdä sinusta mailmani pahan. En ole halunnut nähdä sinua ihmisenä, vaan tyrannimaisena diktaattorina. Mutta henkilö, joka näyttää heikkouksia, ei voi kokonaan olla tarinan pahis.

Sinä, joka olet vahva, et vain voi noin vain muuttua äkkiä heikoksi.

Taputat minua olkapäälle, ikään kuin hyvästiksi. Jalkani ovat makaroonia. Mitä tapahtuuu? Olkapäätäni polttaa. Milloin olet viimeksi koskenut minuun? Ainoat muistijälkeni kosketuksestasi liittyvät repivään kipuun takaraivossa.

Sinä et tiedä tästä mitään. Et minusta, et tästä runosta. Enkä minä tiedä miten sinulle kertoisin. Olen liian heikko. Ihan samanlainen, kuin sinä, äiti.