Matkalla valoon

Tunnelin päässä valoa, niin sädehtivää,
niin kutsuvaa.
Tyttö sitä lähestyy, turvaa tuntien.
Ei jaksanut enää paeta,
juosta karkuun pimeää, mörköjä pelottavia.

Ei kipua, tuskaa,
ei suuria suruja,
tunne enää,
tyttö tuo.

Untuvainen kosketus siiven,
hipaisee olkapäätä tytön.
Hän vapautua nyt saa,
taakasta harteita painavasta.

Tyttö taakseen katsoo,
maailmaa huijaavaa, tukahduttavaa.
Se kuin okapensas joka ihoa repii palasiin,
polttavalla asfaltilla.

Oksettava pakotus ruokatorvessa,
jalat heikot nuorallatanssista,
niiden pienet painaumat hiekkatiellä.
Mutta nyt, tyttö lentää saa,
kultasiivillä auringonvaloon.

Tyttö kestänyt ei,
sateen ikuista hakkaamista ikkunaan,
painajaisia päivänvalossa,
kuoppaista tietä.

Rakkaus viilsi, pakotti pysähtymään,
jäi tahmeana kurkkuun,
ei tahtonut kietoutua ympärille tytön,
väisti kaukaa kuin ruton.

Hän pilviin katsoo, jonne pian kuulua saa,
auringonkukka poskessa,
kauneimmat korulauseet mielen täyttää,
ne kerrankin totta olla saa.