Asfaltin polttaessa
allamme liian kuumasti
heitit viimeisen
savukkeesi toisten
pihamaalle
Auringon noustessa
värittömänä yllemme
lauloit viimeisen säkeistön
laulustani jonka kerran
ikuistit jokaiselle
Tuulen ollessa kirpeä
vasten paljaita kasvoja
annoit silmien painua
kiinni pelkäämättä
aamua
Päivän vieriessä
päällemme pakokauhun
vallassa
emme enää osanneet
hengittää rakkauttamme
'Ja asfaltti on vain
kerran allamme
hetkenä ennen loppua'
kuiskasit käheästi
Selite:
Taas teennäistä ja mautonta, mutta muistuttaa hetkestä jota ei saa takaisin. Kaikki yössä, niin taianomaista, etten pysty vangitsemaan kuin murto-osan siitä tekstiini, loppu on sydämessä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
