Armo ja onni,
Sitä ei oo suotu kaikille..
Ei mulle ainakaan..
Mulle on suotu vaan kohtalon antama ikuinen tuska ja suru..
Se viiltävä kipu joka repii rikki, aivan palasiksi, joka syö sisältä, kunnes unohdat kuka olet..
Sen jälkeen.. Et oo enää mitään..
Ei toivoo..
Ei mahdollisuutta..
Ei rakkautta..
On vaan tuska, suru, epätoivo ja kuolema..
Ne ei hylkää milloinkaan..
Ne pitää huolta..
Ruokkii kuin omaa lastaan..
Ja se ainoo joka rakastaa, pitää huolen ettet unohda, pääse irti.. Jos unohdat, jää valtaa sisimmän ja infernaalinen helvetti pääsee irti..
Onko kärsimys elämän tarkoitus?
Kauan tää jatkuu?
Miksi?
Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia..
Selite:
En nyt tiedä et onko tää ees varsinaisesti mikään runo. Jokatapauksessa tää on hengentuotantoa, tajunnanvirtaa joka on saatu aikaiseksi sillon kun on oltu todella pohjalla.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
