Mietin hetken kirjoittaisinko suomeksi vai englanniksi, kun kummatkin tulevat minulle niin luonnollisesti. Päädyin suomeen, onhan se äidinkieleni ja kömpelöä englantia monivivahteismpi. Koko matkan kotoa rantaan harkitisin mitä kirjoittaisin, mutta päästyäni perille kaikki mahdolliset aloitustavat katosivat päästäni. Myöhäisillan heikko merituuli puhalsi ajatukseni mukanaan ja raikkaan meri-ilman myötä tulivat nämä sanat päähäni. Yksi sana riittää kertomaan kaiken oleellisen. Meri.
Nyt istun autiolla rannalla, kuunnellen lokkeja ja katsellen muutaman tumman saarimöykyn välistä avointa ulappaa. Uuden satamaväylän merkkivalot vilkkuvat kaukaisuudessa, toisaalla on pimeää. Sormeni vapisevat kylmästä ja hengitykseni kohoaa harmaana ilmaan. Kevätpäivät ovat lämpimiä, mutta näin rannikolla yöt ovat petollisen hyytäviä.
Olen asunut koko ikäni meren läheisyydessä: saaressa tai niemessä. Olen aina rakastanut sitä ja jotenkin sen jatkuva läsnäolo on vaikuttanut myös luonteeseeni, olemukseeni ja elämääni. John Donne sanoi kerran, ettei yksikään ihminen ole saari. Hän oli oikeassa, sillä jokainen ihminen on meri.
Meren lailla kuohun ja vellon. Ajelehdin välillä tuulen mukana, välillä annan virtojen viedä. Tunteeni ovat myrskyävän vahvoja vaahtopäitä, mutta rauhaisana olen peilityyni. Ihmiset tulevat ja menevät elämääni ja siitä pois, kuin meren veneet ja laivat. He kuljettavat ajatuksia, tunteita ja tietoja, joista osa jää minuun loppuiäkseni.
Mikä tärkeintä. Meri on aava ja tuntematon, samoin kuin jokaisen ihmisen sisin. Sitä voi tutkia syvänne syvänteeltä, mutta jotta sen tuntisi, täytyy sen parissa viettää kokonainen elinikä. Sekään ei välttämättä riitä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
