pohjoisen kansa

hiljaa keväällä kasvaa heinä
mies, vaimo ja viikate
vyö kiristyy, pinna palaa
ilmaa ei kumpikaan jaksaisi niellä

onko tämä sille hinta
alapuolelle maanpinta

sade piiskaa viljan maahan
tuulimyllyt aloillaan
tuntuu niinkuin kohtalo
olisi valintansa tehnyt

viha täällä liikkuu
piru selässä kiikkuu

suoristuu vanhan selkä
viha puhdas polttoaine
saatana eihän meilläpäin
ole anottu ennenkään

käsi auraan tarttuu
viljalaari karttuu

vuosikymmen eteenpäin
tämä jumalan hylkäämä kansa
yhä taistelee eteenpäin
suossa miehen syvyisessä

verikin jo hyytyy
viimein hautaan tyytyy

talvella kummut kirkkomaan
saavat lumipeitteen ylleen
yhä kuuluu kiroilu
pojat jatkaa siitä mihin jäätiin