Herään aamulla väsyneenä
ja itken sinut pois.
Kosketan tyhjää paikkaa vieressäni
ja melkein tunnen
hiuksesi,
otsasi,
nenäsi,
huulesi,
kun suutelet sormiani
Tuuletan tuoksusi
ja pesen petivaatteet.
Lämmitän saunan,
hikoilen
ja käy suihkussa.
Vien vielä roskat ulos
ennen kuin avaan viinipullon.
Eteisessä törmään takkiisi,
sinulta unohtuneeseen.
Sen kai säästän
ja joskus haistelen,
nukun se sylissä.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
:) Kaikista muistoista ei voi päästää irti. Haikea runo, jotenkin oudon tyyneltä ja vahvalta runon kertoja kuitenkin tuntuu. Kaunista kuvausta!
aina ei muistoista pääse irti vaikka kuinka yrittäisi...runosi koskettaa tuo mielleni jotain jostain kaukaa...
Hienosti kuvailet tunteitasi,-on hyvä että jotain muistoja jää joista sitten ammentaa kun ikävä iskee:)
Kaipuu tulee tässä konkreettiseksi, todeksi, niin kuin se naulakkoon unohtunut vaatekappale, jota ei vaan saa itseään heittämään pois.
Viimeinen rivi nostattaa kyyneleet silmiin, niin avoimen kipeä ja haavoittuva on tuo lause ja sen sanoma.
Voimia sinulle, jaksamista tähän päivään. Aika parantaa, sittenkin.