Vahva

Miks ihmiset satuttaa toisiaan? Viiltää niin syvältä, että se jättää ikuiset jäljet, niitä ei voi aikakaan parantaa. Ne sanoo, tekee, kattoo, ne ruttaa toiset maanrakoon, työntää ne jonnekki tosi syvälle. Ja eihän sieltä ihan hetkessä nousta. Ne soutaa, mutta sitten ne taas huopaa. Ei sieltä suosta nousta niin vain, varsinkaan jos sä oot siellä keskellä. Se on rankkaa, se imee susta voimat, ei anna tuumaakaan armoa. Kiduttaa, eikä varmasti anna unohtaa. Kato, sitten kun tuntuu taas paremmalta, niin eikun haavat vaan auki. Niihin voi kaataa suolaa, että sydän varmasti repeytyy. Hajoaa. Ne hajoaa, sirpaleiksi, palasiksi, tomuksi. Ne katoaa.
Mutta sitten ne tajuu, hei, tää on ohi. Haavat, ei ne parannu, ne vaan vahvistuu siitä suolasta. Kaikki paska sun niskassa on kadonnut kaikkien niiden suihkujen jälkeen. Ne on syntyneet uudelleen. Muistot, ne pahatkin säilyy, mutta niitä ei vaan ajattele. Ne on nousseet sieltä suosta, ne on aivan saatanan vahvoja !