Neljän yön poissaolo

"Isä lähtee nyt sairaalaan", ne sanat painoivat äidin huulia.

Syvä huokaus, päämäärätön katse ja painon siirto vasemmalle jalalle.

Nuorin lapsista vaan kiljuu ja juoksee ympäri taloa, kompastuu omiin jalkoihinsa ja itkee krokotiilinkyyneleitä. Itku loppuu kun on hypännyt äidin syliin. Pari pusua poskelle, puhallus jalkaan niin hymy kaivautuu hetkessä esille ja levittää kauniit hymykuopat poskien lomiin.
Vanhin lapsista vaikenee. Tähänkö tämä loppuu? tuleeko se takas?
Äiti peittää lähes näyttelijän tavoin loputtoman surulliset kyyneleensä ja syyttää huonoja yöunia.

Äiti sä itket.

Aikaan hukkuva hiljaisuus saa heti alulle pahimmat odotukset. Kraanasta vesi on valunut jo neljän lasillisen verran turhaan.
Ajatus katkeaa.
1/4 jääkylmää vettä, ohimoa pitkin juoksee kylmiä väreitä kilpaa.

Kuoleeko isä?

Hetkellinen herätys, ajantaju palaa, katse seuraa alhaalta ylös ja ääni murtuu.
Ei sanaakaan, sano jotain, sano nyt jotain. Miksei se sano mitään, hänen kuuluu sanoa, se kuuluu tähän näytelmään, typerään valveuneen.
Neljä yötä, kolmea eri lääkettä suoneen, valkoinen sairaalavuode, steriilin haju alastomilla käytävillä. Mun isä ei kuulu tänne, tänne vaan kuollaan.

Isän silmistä oli kadonnut kaikki se neljän vuodenajan elo, elämä. Harmaa ja kivulias katse, kuivat huulet, kalpea puuterinvaalea iho, hikipisaroita otsalla. Huone numero kahdeksan, minuutissa veri tuntui pysähtyvän ja käsien tunto häviävän. En saa ovea auki, en pysty, jättäydyn kolme askelta taaksepäin. Äiti sanattoman surullisena astuu puhtaan vaaleaan vuodeosastoon. "kaikki hyvin" hymyn saattelemana tervehtii puolisoaan, isä, joka kivun koettelemana yrittää peittää kaiken sen tuskan ja suojelee lapsiaan turhilta peloilta, hymyilee minkä kasvot antavat periksi, pyyhkäisee vaivihkaa silmäkulmiaan ja hetkisen päästä nukahtaa tuntemattomien teiden uniin.

Vielä yksi yö.

Tuttu hahmo,hetkisen hengenpidätys, ääriviivoin piirretty ilmaan. Hieman varoen ja askelineen ontuen kävelee keittiön ovesta sisään. Silmiin on palannut kipinä koettua onnea, takaisintulon kiitollisuutta ja loppumatonta ikävää.

"Oon kotona"

Kuin isä ei olisi ollut poiskaan, se läsnäolo saa unohtamaan hetkeksi pahimmankin kivun, se läsnäolija on rakkaus.